torstai 9. lokakuuta 2014

Hyvää palvelua Vaasassa

Olen nyt mamma-lomaillessa innostunut käsitöistä. 

Niin, innostunut, mutta mitään en ole vielä saanut aikaiseksi. To do-listalla on parit joululahjat (en sano niitä ääneen, ettei lahjan saajat saa tietoonsa), tuttinauhat (joista jo vinkkasinkin), cheerleading-joukkueemme uudet rusetit plus kaikki korjausta vailla olevat vaatteet.
 
Ongelmana (laiskuuden lisäksi) on ollut ajanpuute sekä se, ettei minulla ole omaa ompelukonetta. Minulla on ollut käytössä käytettyjä koneita, on ollut kaverin konetta. Käytetyt koneet ovat olleet mitä ovat olleet (tikkiä ei saa säädettyä, puolaus on ihan puosta..) ja lainakoneen kanssa sitä pelkää, että rikkoo tms. 

Joka tapauksessa olen asioinut vuosien aikana ompelukoneliike Halosella ja aina siellä on ollut hyvä asiakaspalvelu. He auttavat, neuvovat mielellään ja nykyään he huomioivat Poitsua, kun olen käynyt rusettivärkkejä ostamassa. 
Suosittelen siis lämpimästi heidän liikettään ihan aloittelevallekin ompelijalle :)

Tänään kun tulin Haloselta kotiin, huomasin naapuriliikkeessä (Tammipihassa) elämää. Sinne avataan Eurokangas! Uudet tilat näyttävät olevan tilavat ja selkeät. 
Avajaiset ovat huomenna eli 10.10. joka on muuten myös Roosa Nauha-päivä! 
(Rintasyöpäläiselle jokainen päivä on roosanauhaa tai mitä lie)



5 kommenttia:

  1. Enpä tiennytkään tätä! Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
  2. Mä ajan tuosta Tammipihan ohi aina työmatkalla ja uusi Eurokangas näyttää kieltämättä houkuttelevalta! Mä oon sellainen wannabe käsityöihminen. Ostin oman uuden ompelukoneenkin, mutten kuitenkaan ole saanut aikaiseksi ommella mitään :D Tyttöjen huoneeseen on uusi kangas jo ostettuna, siitä jos saisin verhon aikaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, täytyy sanoa, että Eurokankaan uusi sijainti on parempi! Ja kuinka tilavaa siellä olikaan nyt :)

      Kannattaa ottaa ompelukone käyttöön, ettei pääse kuivumaan ;)

      Mä en malta odottaa, kun menen huomenna koneostoksille <3
      Mitähän mä saankaan aikaiseksi :D (ja mistä saisi lisätunteja vuorokauteen)

      Poista
  3. Meinasin ostaa Roosa-nauhan, mutta Lindexsistä sanottiin että ovat taitaneet loppua koko kaupungista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, ihan totta?!
      Niitä on myös apteekeissa yms. Toki tämän vuotinen on kait ollut todella suosittu.

      Poista

Kiitos kommentista <3