maanantai 20. tammikuuta 2014

Projektin alkuvaiheita..

No joo, vajaa kaksi viikkoa sitten kirjasin tänne tavoitteeni:

- omaksua uudelleen terveelliset elämäntavat osaksi joka päiväistä elämää
- liikkua päivittäin suunnitelman mukaisesti
- kesäkuu 2014 mennessä vaatekoon pieneneminen 2 koon verran ja painon tiputus 5 kiloa. Tätä ennen välitavoitteena pääsiäiseksi yhden vaatekoon verran pienempi minä. 
- NiceRun 2014 juoksemalla läpi

Mitä olen tällä välin tehnyt?
Olen muuttanut päivittäisiä valintojani (ei karkkia/makeaa jokaiseen mielitekoon), pienemmät ruoka-annokset, turkkilaisen jogurtin vaihtaminen pikkuhiljaa takaisin rahkaan, kaupan mysli on vaihtunut mehukeittoon, levite vahtui kevyempään, välipalana rahkapohjainen smoothie.. Eli ruokapuolella on tehty pieniä muutoksia ja paljon olisi vielä tehtävää. 

Liikunta-puolella olisi sitten enemmänkin tekemistä. Ensimmäisen viikon ajan liikuin suunnitelman mukaisesti ja sen jälkeen alkoi vastustamaan. 
Ensin oli järkyttävä flunssa, sitten tuli pakkaset ja tämän jälkeen kunnon rintatulehdus. Ja pakkaset jatkuu. Seli-seli. Niin. 
Kotitreenit, ne ovat jääneet, sillä päivät on menneet pojan kanssa kantoliinaillessa. Vai voiko sitä laskea treeniksi, kun kannan reilun 5 kilon pötköä mukanani kahden tunnin ajan? Toki kyykyt tulee tehtyä oikea oppisesti (toivottavasti), vatsalihaksiin täytyy pitää kiinnittää huomiota, samoin ryhtiin. 
Nyt on kuitenkin alkaneet cheerleading-treenit ja voi, kuinka ihanaa se onkaan taas! Olemme saaneet pari uutta joukkueeseemme ja tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kaksi stunt-ryhmää saamme kasaan. Hienoa! 
Otimme eilen videota tanssistamme ja kyllä mua harmitti ja ärsytti se, kun tulen muiden jäljessä koko ajan. Onko raskaus tehnyt minut hitaammaksi? On! Liikkeet, siis ihan yksinkertaisetkin, tuntuu vaikeilta muistaa, vaikea tehdä napakasti ja tiukasti, vaikea pysyä mukana. Tasapaino on mennyttä.. Suunta on vain eteenpäin. Siksihän niissä treeneissä käydään, että opitaan :)

No, seuraava kysymys kuuluu tässä vaiheessa, että olenko saavuttanut mitään vielä?
Paino tippui ekan viikon aikana kilon (joka on paljon) ja olin tyytyväinen. Valitettavasti myös maidon tulo väheni huomattavasti ja tällä perusteella yritän syödä edelleen useammin ja reilummin. Ja juoda runsaasti. Ja nukkua. Ja levätä. Ja olla ressaamatta. (Vaikein kohta)
Projekti jatkuu...

maanantai 13. tammikuuta 2014

Testing, testing... / V10 Plus seitsemän viikon käytön jälkeen

Jälleen näin ihan aluksi: 
Tämä postaus on tehty yhteistyössä V 10 Plus:n kanssa. Tein postaus nr.3 asian tiimoilta noin 2 viikkoa sitten. 

V 10 Plus:n tuotteet ovat kovasti puhuttaneet bloggaajia eikä suotta. Tuotteet kun ovat erilaisia verrattuna markkinoilla tunnetummat ihonhoito-merkit.  Tuotteet ovat parabeenittomia, lisäaineettomia ja tuoksuttomia (todellakin!). 
Luin parista muusta blogista rakeettomasta kuorinnasta sekä muista saman valmistajan tuotteista (http://www.ostolakossa.com/2014/01/bah-humbug-vai-ihan-oikeasti-water.html?m=1 , 
http://beauty-highlights.blogspot.fi/2013/11/vesinaamiota-ja-antioksidantteja-iholle.html?m=1).

V 10 Plus:n tuotteet ovat saaneet kehuja oli saanut kehuja. Oletettavasti siis sijoitan seuraavaksi äitiyspäivärahat rakeettomaan kuorintaan sekä naamioin, kun nykyinen kuorinta-aineeni loppuu. 

Olen siis käyttänyt seerumia seitsemän viikon ajan puhdistetuille kasvoilleni aamuin illoin, kosteusvoiteen alla. Sama kosteusvoide on ollut minulla käytössä noin vuoden ajan eikä se ole samaa sarjaa kuin seerumi. 
Tuotekuvauksessa Amino-seerumin luvataan 
"Heleyttää väsynyttä ihoa... Kosteuttaa ihoa, nopeuttaa solun uudistusta iholla, sekä suojaa ihoa ulkoisilta ärsykkeiltä... Lisää ihon kimmoisuutta."  
(Lainattu Ihola Oy:n nettisivuilta) 

Kahden viikon käytön jälkeen mielestäni rypyt vaikuttivat madaltuneen eli vaikutusta tuotteella oli. Samat vaikutukset oli huomattavissa vajaan viiden viikon kohdalla.

Kuten aiemmin jo sanoinkin, ei kolme tippaa riitä minulle kasvojen alueelle. En tiedä, haluanko levittää tuotetta liikaa (=kallis tapa), mutta kolmella tipalla seerumia riittää otsalle ja poskipäihin eikä kaulan alueelle lainkaan. Seerumi on todella kevyt, tuntuu enemmän kasvovedeltä kuin seerumilta. Kuitenkaan tuote ei tunnu ihan vedeltä.. Vaikea selostaa, mutta on siis varsin juoksevaa, muttei ihan vesimäistä. 

Tässäpä kuvia vertailtavaksi:

Kuva oma, otettu 2.12.2013


Kahden viikon käytön jälkeen otsa näytti tältä:

Kuva oma, otettu 16.12.2013

Vajaan viiden viikon käytön jälkeen:

Kuva oma, otettu 28.12.2013

Seitsemän viikon käytön jälkeen otettu kuva:


Kuvat omat, otettu 13.1.2014

Valaistus on harmillisesti näin kotioloissa otettuna eri, mutta ero on mielestäni huomattava. 


Kenelle suosittelisin tuotetta? 
Kenelle vain. Ei oikeastaan tule mieleen mitään tiettyä ihotyyppiä, jolle en suosittelisi. Itselläni on nyt talven ja kylmien kelien myötä iho muuttunut kiristäväksi poskien alueelta, joten vaikea sanoa kuinka hyvin tuote olisi toiminut kesällä. Otsan alueen rypyt (jotka siis ovat omasta mielestäni ongelma) ovat kuitenkin madaltuneet huomattavasti. 

Mistä näitä saa?
Jälleenmyyjät löytyvät tästä: 
http://www.v10plus.fi/jlleenmyyjt




sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Punnitse ja säästä -täältä tullaan

Sain eilen myöhästyneenä syntymäpäivä-lahjana lahjakortin "Punnitse ja säästä"-liikkeeseen ja nyt lähden kuluttamaan sitä. 

Kuva oma

Mitähän kivaa sieltä lähteekään mukaan?

Kiitos Nokian suunnalle <3

perjantai 3. tammikuuta 2014

Inspiraatiota ja senttejä.. ja vähän tavoitteitakin

Tässäpä kuva noin 5 vuoden takaa, jolloin mielestäni olin ihan hyvässä kunnossa. Tosin silloinkin haaveilin vielä 5 kilon painon tiputuksesta, ainakin yhden vaatekoon pienemmästä vaatekaapin sisällöstä. (voin tehdä johtopäätöksen, onko sitä koskaan tyytyväinen itseensä..?)


Kuvanoton aikoihin painoa oli noin 61 kg (pituus 162 cm). 
Rinnanympärys oli rintojen päältä 100 cm ja alta 80 cm. 
Vyötärö oli 76 cm ja lantio 99 cm.
Hauis oli levossa 29 cm ja pumpissa 30 cm, reisi 56 cm.
Vaatekoko oli 38.

Nyt tilanne on toinen :D 



Paino: 73 kg (no joo, synnytyksestä on 2 kk)
Käsivarsi: 32 cm
Rinnanympärys: 110 cm / 88 cm
Vyötärö: 86 cm (!!!!)
Vaatekoko: ? 40-42 ?

Ja muitapa en nyt sit ottanut. Masennuin ihan täysin mittaamisen jälkeen, mutta onneksi asialle voi tehdä itse jotain. 

Tavoitteet:
- omaksua uudelleen terveelliset elämäntavat osaksi joka päiväistä elämää
- liikkua päivittäin suunnitelman mukaisesti; maanantaisin, keskiviikkoisin, perjantaisin kotitreeni (myöhemmin kuntosali), sunnuntaisin cheerleading-treenit. Näiden lisäksi vähintään 45 min kävelylenkit päivittäin.
- kälyn häihin mennessä (kesäkuu 2014) vaatekoon pieneneminen 2 koon verran ja painon tiputus 5 kiloa. Tätä ennen välitavoitteena pääsiäiseksi yhden vaatekoon verran pienempi minä. 
- NiceRun 2014 juoksemalla läpi. 

Miltä kuulostaa? Asetanko liian korkeat vai matalat tavoitteet?

Vuosi 2014 ja tavoitteet..

Vuosi on lähtenyt käyntiin flunssan merkeissä. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että koko loppuvuosi menisi sairastellessa. 

Poitsulla tuli tänään 2 kuukautta täyteen, onnea hänelle siitä <3 
Nyt itse saisi pikku-hiljaa ruveta aktivoitumaan liikkumisen saralla sekä alkaa jälleen seurailemaan, mitä suuhunsa pistää. 

Raskauden aikana painoa tuli noin 15 kiloa, ensimmäisen kuukauden aikana tippui 10 kiloa ilman mitään erityisempää panostusta. Nyt en ole käynyt puntarilla enkä myöskään ole ottanut mittoja. 
Niiden aika on maanantaina, jolloin alan myös noudattamaan Olga Rönnbergin "Tuoreen äidin treenikirja" ohjeita ja ohjelmaa. 

Kuva oma

Kuva oma


Olen sen verran jo orientoitunut asiaan, että olen käynyt rattaiden kanssa reilun kahden tunnin kävelylenkeillä, alkanut seuraamaan nautitun ruuan määrää ja laatua ja kiinnittänyt huomiota herkutteluihini.
Olen myös menossa hyvässä seurassa Jutta Gustafsbergin luennolle nyt tammikuussa. 

Laitan seuraavan postauksen yhteydessä kuvia itsestäni nykyisessä kuosissa sekä kirjaan tavoitteita itselleni.