sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Paluu aiempaan kirjoitukseen: Hoitolaukku -millaisen sitten ostinkaan?

Kirjoitin ennen Poitsun syntymää jutun hoitolaukusta ja sen hankinnasta. 

Tilasinkin Lekmerin kautta aivan ihanan Littlephantin laukun, mutta..
Sitten alkoi järki kolkuttamaan pienessä mielessäni. Hoitolaukkuna VALKOINEN ja KANKAINEN laukku? 

Laukku siis tuli postissa ja mielestäni täytti muutoin kyllä hyvän laukun kriteerit. Oli siis tilava, sisälangas likaa hylkivää ja helposti puhdistettavaa materiaalia, hoitoalustakin taisi olla mukana. Oli paikat pullolle ja taisipa olla pullon "lämmitin"pussukka. 

Mutta.. siis se väri. Meidän rattaat ovat Emmaljungan puna-mustat rattaat, joiden kanssa laukku ei mätsännyt. Olen muutenkin niin käytännön ihminen, etten voi ajatellakaan valkoista laukkua itselleni missään muodossa (no joo, yksi Banana Republicin clutch löytyy, paikalliselta FB-kirppikseltä ostettu). 

Päätin siis etsiä minulle sopivampaa laukkua. Kriteerinä pidin, että laukku on tilava, kestää käyttöä, sopii laukuksi vielä hoitolaukkuvaiheen jälkeenkin, mieluiten nahkaa, erillinen tasku oltava avaimille sekä tasku kännykälle. 
Itse asiassa löysinkin sellaisen melko helposti, jälleen kerran paikalliselta FB-kirppikseltä (Vaasan alueen FB-kirppis) ja kyseessä on siis ihan tavallinen käsilaukku. 


Käsilaukku on YourFace-merkkinen, aitoa nahkaa ja ostaessani se oli vielä uuden karhea ja kankea. Aito nahkahan elää ja ajan kanssa muuttuu paremmaksi ja paremmaksi. 
Laukun hihna on riittävän pitkä, että sen saa laitettua työntöaisaan roikkumaan. Sisällä on erillinen, vetuketjullinen tasku sekä erillinen tasku kännykälle. 
Vaipoille, hoitoalustalle, pyllypyyhkeille minulla oli/on erillinen minigrip-pussi, jota täytän tarpeen mukaan. 




Laukku on ollut kovassa käytössä ja kuten odotinkin, laukku on ihanasti pehmennyt käytössä <3

Kaikki ihana sotku ympärillä. Leluja, kuivuneita kukkia, nenäliinoja..

Suosittelen siis käyttämään mielikuvitusta ja luovuutta, kun miettii vauvaan liittyviä hankintoja. Ei kaiken tarvitse olla vauva-merkkisiä. Oma tarve ja tyyli vaikuttavat ja kannattaakin miettiä asiaa siltä kannalta, että onko tälle käyttöä vielä tämän lyhyen elämänvaiheen jälkeenkin. 

Aurinkoista sunnuntaita kaikille :)

maanantai 5. tammikuuta 2015

Sokeriton päivä nr.5 ja projektin edistymistä

Sokeriton tammikuu on siis pyörähtänyt käyntiin ja nyt alkaa sokerinhimo talttumaan. Päätä ei kivistä eikä tee mieli herkkuja. Jee!

En ole ollut täysin ehdoton; ajatus on lähinnä vähentää herkkuja eikä karsia ruokavaliosta hiilareita. 

Tänä aamuna puntari motivoi, sillä se näytti lukemiksi 62.5 kg. 
Löysin mittanauhankin ja joulun turvottelut olivat laskeneet :)
Rinnanympärys: 95/81
Vyötärö: 76/84
Lantio: 97
Reisi: 55.5

Jesh!
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! 
:)

torstai 1. tammikuuta 2015

Sokeriton tammikuu, päivä 1

Päivän piti olla sokeriton, mutta olikin vähäsokerinen. 
Kyläilin kahdessa paikkaa, ensimmäisessä otin noin sentin siivun jäätelöä ja toisessa paikassa kieltäydyin kohteliaasti juustokakusta. 

Mikä fiilis? 
Päässä ollut koko päivän jyskyttävä kipu, mutta se helpottaneen ajan kanssa. Vähän on tehnyt mieli suklaata ja piparia kaapista, mutta olen pysynyt kovana enkä antanut periksi mieliteoilleni. 

Tästä on hyvä jatkaa :)