Tulee funtsittua monia asioita.
Yön tunnit on pitkiä tunteja, ajatukset ehtivät laukata monessa asiassa. On eri asia, että kannattaako yöllinen pohdiskelu, ainakaan mieltä painavien asioiden suhteen.
Viime aikoina minua on mietityttänyt oma riittämättömyyden tunne.
Mistä se kumpuaa? Miksi koen itseni arvottomaksi, turhaksi, mielenkiinnottomaksi?
Miten päästä tämän tunteen yli?
Toinen mielessä pyörinyt asia on ollut se, kuinka vähän nykypäivänä me tiedämme lopulta toisistamme?
Tai miksi emme auta lähimmäisiämme, miksi emme tarjoa/anna apuamme?
Tai kuinka helppo on tarjota apuaan, mutta vetäytyä saman tien vedoten mihinkin, jotta oma mukavuusalue säilyisi? Miksi avun pyytäminen ja varsinkin sen tarjoaminen on hankalaa? Huomaanko itse tarjota apua?
Parhaiten ja tiivistäen ajatuksiani kiteyttää aforismi "sen sijaan, että rakastaisit vihollisiasi, kohtele lähimmäisiäsi paremmin". Fb:n listan mukaan minulla on paljon ystäviä ja tuttuja, mutta moniko heistä tulisi minulle kahville, moniko tietää silmieni väriä..?
Kolmas (olenko pysynyt laskuissa mukana?) hetki sitten, eniten ajatuksissa pyörivä ja huolta aiheuttava ajatus, oli oma tulevaisuus.
Olin joulukuun alussa 4-v kontrollissa, rinnan ultra oli hyvä ja pääsin
nauttimaan perheonnesta täysin rinnoin (onko epäkorrektia käyttää tuota ilmaisua, kun rintoja ei ole kuin yksi. tai kaksi, kun toinen on tehty vatsaröllykästä?). Lääkärin vastaanotolla sain kuulla verikokeista, joissa
maksa-arvo oli koholla ja seuraavalla viikolla oli maksan ultraääni. Lääkäri
epäili raskauden aiheuttamaksi, mutta kyllä kait jokainen voi kuvitella,
mitä syöpäläisen ensiajatus ja pelko on?!
Monta yötä mietin, vatvoin, pohdin, surin, itkin yksikseni. Ääneen en siitä
halunnut enkä voinut puhua, koska sitten asia oli todempi. Ihan pöljä eikä
ollenkaan rationaalinen ajatus, logiikasta ei tietoakaan. Ainoa ihminen,
jonka kanssa asiasta haluaisin puhua, ei ole lähellä.
Onneksi tämä kaikki oli ihan turhaa, kaikki oli jatkotutkimuksissa hyvin eikä syytä huoleen ole. Toistaiseksi. Jotenkin vain kaikki neljän vuoden takaiset kokemukset ja tuntemukset nousivat pintaan.
Olen niin onnellinen pienestä perheenjäsenstämme, tyttärestäni, avopuolisosta.. Ja sitten tätä onnea varjosti epätietoisuuden vuoksi syöpä, tuo paskapaskapaska tauti! Kumpa vain voisi unohtaa ja lakata murehtimasta.
Nyt tälle aamulle murehtimiset on murehdittu ja nyt on aika alkaa nauttimaan Joulusta!
Ihanaa Joulua kaikille!
Nauttikaa kiireettömyydestä, yhdessä olosta, antakaa lapsillenne ihana Joulu <3
.
