torstai 31. lokakuuta 2013

Taikinaterapiaa, osa 3. Namaste-sämpylät

Päivät kuluvat vauhdilla meidän pienokaisen seurassa! 
Pikku-mies on kaikin puolin tyytyväinen ja rauhallinen temperamentiltaan. Yöt sujuvat pääosin nukkumisen merkeissä, joten äitikin jakselee paremmin. Ensimmäinen hymy väläytettiin eilen illalla ja voi kuinka sydämeni meinasi pakahtua! 

Iskä on palannut takaisin töihin isyyslomalta, joten arki on koittanut. Isosisko auttaa hienosti viihdyttämisessä tarpeen mukaan. 

Isosiskosta puheenollen; esikoinen oli viime viikonloppuna SuperCheer 2013 kisoissa Vantaalla ja heidän joukkue Quicksilver sijoittui todella hyvin sijalle 9, kun edistyneiden minien sarjassa oli 23 joukkuetta. Sekä tsiippari että tsiipparin äiti oli tohkeissaan sijoituksesta! 
Iso kiitos kuuluu valmentajille, mutta tietenkin tytöille, jotka ovat ahkerasti käyneet treeneissä, kotona treenanneet ja venytelleet. 

Aiemmin jo harrastin taikina-terapiaa ja postasinkin muutaman reseptin tänne. Löysin netistä erittäin helpon sämpylä-reseptin, josta voi tehdä myös limppuakin. 
Jopa kahden viikon ikäisen vauvan äitikin ehti tämän tekemään, joten varmasti kiireinen ura-ohjuskin ehtii näitä tekemään ;)

Kyseessä on siis Namaste-sämpylät, joita monessa blogissa on kehuttu ja minä liityn kehujien kööriin! 

Tässäpä resepti:

Namaste-sämpylät

7.5 dl vettä
25-30g tuorehiivaa (tai puolitoista pussia kuivahiivaa, silloin vesi lämmintä)
1 1/2 rkl suolaa

Sekoita hiiva ja suola veteen ja lisää jauhot isolla lusikalla sekoittaen.

1,5 dl  ruisjauhoja
1,5 dl  kokojyväjauhoja (niitä mistä pidät)
n. 10 dl vehnäjauhoja, mutta älä laita kaikkea kerrallaan, koska jauhojen kuivuusaste vaihtelee ja taikinan pitää olla melko löysää.

Jauhoja voi muunnella maun mukaan siten, että vehnää on vähintään puolet. Itse käytin vehnäjauhoja ja sämpyläjauhoja fifti-fifti. 



Peitä taikinakulho leivinpaperilla ja keittiöpyyhkeellä, jätä yöksi jääkaappiin kohoamaan (aivan oikein, jääkaappiin!). 

Kun olet valmis laittamaan sämpylät uuniin, ota taikinaa kulhosta kahdella isolla lusikalla suoraan leivinpaperilla päällystetylle pellille. Ohjeessa kehoitetaan huiskauttamaan päälle jauhoja, tekemään ristiviilto ja paistamaan kuumassa uunissa 230°C n. 30-35min. 
Itse paistoin lyhyemmän aikaa, noin 25 min, sillä muuten tulee kuivia. En myöskään tehnyt viiltoja tai huiskautellut jauhoja. 

Sämpylät on kovia uunista tullessaan, mutta ne pehmenevät sopivasti. Älä peitä liinalla, sillä rapeus katoaa. 
Taikina säilyy jääkaapissa useita päiviä ja taikinasta riittää noin 3-4 pellilliseen.

TÄSSÄ  linkki alkuperäiseen reseptiin.

Harmillisesti en saanut kuvaa valmiista sämpylöitä, sillä ne katosivat niin nopsasti pelliltä :)

Mukavaa viikonloppua kaikille <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista <3