Näytetään tekstit, joissa on tunniste nettivalmennus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nettivalmennus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. lokakuuta 2014

Projektina Pia -miten menee?

Siitä on nyt reilu puoli vuotta, kun aloitin Ladyline Ritzin netti-valmennuksen. Valmennus loppui kolmisen kuukautta sitten. 

Kuva elokuulta.. Olisko pitänyt pestä ensin peili?

Kurssilta sain valtavasti motivaatiota ja jollain tapaa minun päässäni syttyi lamppu ravitsemuksen merkityksestä. 
Olen kurssin jälkeen panostanut puhtaaseen ruokaan eli ostanut enemmän kauden kasviksia, käyttänyt oikeata lihaa/kalaa, keventänyt annoksia raejuustolla, pyrkinyt saamaan proteiinia riittävästi. 

Onhan niitä repsahduksiakin sattunut. Olen syönyt pullaa, kakkua, leipää. Maailma ei ole siihen kaatunut vaan olen palannut takaisin ruotuun seuraavana päivänä ilman suurempia omantunnon tuskia. Liikkuminen on ollut ehkä vähäisempää, mutta reilun tunnin reippaita lenkkejä on edelleen se 4-6 viikossa plus 1,5 tunnin cheerleading-treenit päälle. 
Kävin myös kokeilemassa paikallisessa EasyFitissä, joka sijaitsee naapurissa, x-fit-tuntia. Uhhuh, sanon minä!
Minulla oli tunnilla sellainen olo, että OKSENNAN ja pyörryn ja kuolen, mutta tunnin jälkeen olo oli energinen ja tuntui, että olisin voinut jatkaa vaikka kuinka kauan. Jälkihiki oli armoton!
Kumpa pääsisin toistekin kyseiselle tunnille, sillä nyt oli vähän hakusessa voimien säästely, painojen valinta ja niiden sijoittelu suhteessa steppi-lautaan. 

Tässäpä mittoja matkan varrelta.
6.7.2014 (LadyLinen valmennus päättyi)
Rinnanympärys: 97 (päältä) / 81 (alta)
Vyötärö: 77.5 / 83 (napa)
Lantio: 97.5
Reisi: 55
Paino: 63.4

27.10.2014
Ry: 96/80
Vyötärö: 76/81
Lantio: 96
Reisi 55.5
Paino: 61.5



Kuva syyskuun alusta. Päällä taas ihanat kirppislöydöt <3

Kuva lokakuulta, 
kirppislöytöjä <3

Olenko tyytyväinen? 
OLEN! 
Nyt vain pitäisi riipiä aikaa lihaskunnon parantamista varten, sillä painon putoamisen myötä myös (valitettavasti) lihasta on kadonnut. Onneksi kaapista löytyy parit kahvakuulat ja onhan minulla tuo Poitsu, jonka kantaminen tuo jonkin verran rasitusta lihaksille :)

On kuitenkin ollut palkitsevaa huomata, että olen päässyt tavoitteeseeni eli vaatekoon pienentämiseen <3

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Projektin tulee olla koko elämän projekti..


... jos haluaa pysyä kuosissa loppuelämänsä. 

Niin, aloitin 9 viikkoa sitten Ladyline Ritzin nettivalmennuksessa ja täytyy kyllä sanoa, että tyytyväinen olen ollut. 
Omalla kohdalla kyllä ohjelman mukainen liikkuminen on jäänyt olemattomiin, mutta olen siis noudattanut ruoka-ohjeita ja pitänyt kiinni kävelylenkeistä. 

Tässäpä mittoja vertailtavaksi:

Aloitus 14.4.
Paino: 70.4 (olin jo tiputtanut ennen nettivalmennusta 3 kg, aloitin vuoden alussa)
Rinnanympärys: 103/85
Vyötärö: 83 (napa 94)
Lantio: 103
Reisi: 59 

Mitat eilen 9.6.
Paino: 64 (-6.4 kg)
Ry: 99/81cm (-4/-4)
Vyötärö: 78/85cm (-5/-9)
Lantio: 97.5cm (-5.5)
Reisi: 56cm (-3)

Kävin ostamassa Vilasta tulevan lauantain häihin vaatteet ja ne todellakin ovat numeroa (jollei kaksikin) pienemmät, sillä mekko on kokoa M ja bleiseri kokoa 36. 

Niin, arvatkaapa oonko tyytyväinen ja onnellinen?
Kyllä!

Kuva oma

Viimeksi kirjoitin meidän kevätnäytöksestä. Se meni ihan hyvin, paitsi meidän aloitus vähän myöhästyi. Ilmeisesti koko ryhmällä, kun kumminkin kaikki lähdimme väärään aikaan. Saimme kuitenkin kiinni loppua kohden. Hassua, että ennen esitystä olimme harjoitelleet ja kaikki meni hyvin. 
Fiilis oli huikea heti esityksen jälkeen, mutta jotenkin esityksen jälkeen oli tyhjä olo.  Ainakin omalla kohdalla pitää treenata vielä paljon, harjoitella vielä enemmän!

Kuva lainattu luvalla, ei kuitenkaan lupaa lainata eteenpäin

Asiasta kolmanteen. Luin Voimariinin (http://voimariini.fitfashion.fi/2014/06/09/miten-saa-pepun-nostettua/) hauskan kirjoituksen, joka on niin ajankohtainen minullekin ja siitä innostuneena kysynkin teiltä, että mistä löytäisi hyviä, ihania, kauniita treenivaatteita nostamaan treeni-motivaatiota?