Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävyys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kunnon Selätys Kuortaneen tapaan


Olin tässä pari viikkoa sitten ihanien Ystävieni kanssa Kuortaneen Urheiluopiston järjestämällä Kunnon Selätys-kurssilla. 
Yritimme päästä kurssille viime vuonnakin, mutta kurssia ei valitettavasti järjestetty vähäisen kysynnän vuoksi. 

Nyt meitä onnisti ja pääsimme siis pitämään itsestämme huolta!

Kurssi kesti 2 päivää ja päivät olivat täynnä ohjelmaa. Lauantaina aloitimme esittelemällä itsemme, tämän jälkeen käytiin läpi kurssin tarjonta. Meille tehtiin henkilökohtaiset ryhti-ja jalka-analyysit, joilla kartoitettiin ongelma-alueet sekä annettiin henkilökohtaiset jumppaohjeet. 
Tutustuimme liikkeisiin ja teimme niiden pohjalta kotona toteutettavan  kuntopiiri-tyyppisen jumpan. 

Tutustuimme myös eri liikuntamuotoihin, mm. kahvakuulailuun, gymstickiin, vesiuintiin, sauvakävelyyn, pilatekseen. 

Yövyimme todella hienossa ja hulppeassa hotellissa, sillä meillä oli näkymät järvelle päin (mikähän sen järven nimi mahtoi ollakaan?), iso parveke lepotuoleineen, kaksi makkaria, sauna, keittiö kaikin varustein. Pyykinpesukonekin pesuaineineen löytyi, joten  saimme pestä hikuvaatteet heti puhtaiksi. Huone oli siis täysi kymppi!
Tarkoitus oli käydä saunassa päivän päätteeksi, mutta ei meistä kenestäkään ollut saunojaksi 8 tunnin kurssipäivän päätteeksi. 





Ruokailu tapahtui koulun ruokalassa, jossa oli buffet. Ruoka oli ihan perus-hyvää, itse toivoin illallisen olevan jotain "juhlavampaa". Mutta vatsansa sai siis täyteen siinä määrin, että kärsin kaksi päivää ruoka-krapulasta :)

Kurssin anti oli hyvä ja monipuolinen. Tietoa liikkumisesta ja eri liikkumismuodoista annettiin hyvin, neuvottiin pienin vinkein miten voi tehdä vielä vähän paremmin. Pieniä perusjuttuja, joita isoissa ryhmäliikuntatunneilla ohjaajat eivät muista kertoa. 
Kokeneelle liikkujalle kurssi ei ehkä niinkään anna uutta tietoa tai haastetta, mutta kuntoilun aloittavalle kurssi on erittäin hyvä. 

Aamulenkillä saimme ihastella hämähäkin seittejä, jotka olivat kuin sadusta 



Kaiken kuitenkin kruunasi ystävieni seura, sillä asumme eri puolilla Suomea ja välillä voi kulua pitkäkin tovi, ettemme näe. Onneksi on puhelimet ja whatsapp! Olemme tunteneet toisemme yli 20 vuotta ja paljon olemme yhdessä nähneet ja  kokeneet. Joskus on ollut hankalaa nähdä koko porukalla, mutta olemme nähneet vuosittain. Viime vuosina kaksi tai kolmekin kertaa vuodessa. Aina tuntuu, että juttu jää kesken ja aina jää kaipaus sydämeen. 
Terveisiä siis Nokialle ja Kauhavalle <3



torstai 4. syyskuuta 2014

Haaveilua, visiointia ja viikonlopun odotusta

Nyt kotona ollessa olen huomannut, että minussa on herännyt jonkinlainen sisustaja. 

Olen ehtinyt lukemaan erilaisia sisustus- ja tsi-blogeja. Instagramin puolella selailu ja inspiraation hakeminen on nopeampaa. 

Elloksen valikoima on yllättänyt minut positiivisesti ja jotain on ollut pakko tilata. Alla kuva (napattu Elloksen sivulta), jota tykkään katsella ja saada inspiraatiota. 



Tykkään kovasti skandinaavisesta tyylistä, joka mun käsityksen mukaan on sopiva sekoitus harmaan eri sävyjä, valkoista, mustaa, puun väriä, sekaan ehkä pastelli-sävyjä. Kun tähän blandataan mukaan aavistus industrialia ja vaikkapa 1940-1960-luvun huonekaluja, on tyyli minun omaani. 

Tälläisestä haaveilen, kuva wanha-aalto.fi

Rakastan String-hyllyjä ja yksi sellainen meiltä löytyy. Tosin hylly etsii edelleen paikkaansa eli sen paikka on yhä vintillä. Kyseinen hylly on äitini vanha, joten se on aitoa 1960-lukua. 

Kuva eBay

Romanttinen ja/tai ranskalainen  tyyli ei ole minua varten ollenkaan eikä pahemmin oranssi-vihreä-punainen-keltainen retroilukaan. En ole koskaan ihastunut englannin (tai edes suomen) kielisiin sisustustarroihin/kyltteihin. 
No joo, ostin juuri tyttären huoneeseen P-kirjaimen, jonka sitten sprayasin matta-mustalla. 



Odotan kovasti tulevaa viikonloppua, sillä olen menossa Kuortaneen Urheiluopiston järjestämälle Kunnon Selätys-kurssille ihanien Ystävien kanssa. Meitä on neljä naista ja olemme tunteneet toisemme yli 20 vuotta. Ystävyys alkoi sairaanhoitaja-opintojen aikana ja ystävyys on säilynyt välimatkoista huolimatta. Treffaamme vähintään kaksi kertaa vuodessa ja aina tuntuu siltä, että aika menee vauhdilla. 
Kerron myöhemmin lisää kurssin antimista :)

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Haaste kaatui..

Minusta ei ollut toteuttamaan lankku-haastetta. Ainakaan nyt. 
Ensimmäinen viikko meni kevyesti, toinenkin niin ja näin, mutta sitten huomasin kunnossa huononemista. Lopulta en pystynyt edes samaan, mitä aiemmin eli lopulta se 60 sekuntia oli tuskan takana, vaikka esim. 90 sekuntia meni aiemmin helposti. 


Jos jotain pahaa, niin myös hyvääkin. Ryhti tuntui paranevan ja huomaan aktivoivani vatsalihaksia päivittäisissä touhuissa. 

Haasteen keskeyttämisen taustalla oli myös se, että kipuilin samaan aikaan oikeaa kylkeäni enkä tiennyt aiheuttajaa. No, maksa se ei ollut, sillä keskeyttämisen jälkeen myös kylkikipu helpotti :)

Ehkä tää kantoliinailu nopeuttaa palautumista, onhan siinä mukana 6 kiloa ylimääräistä kannettavana <3
Oon höynähtämässä ihan täysin kantoliinailuun; haluaisin ostaa erilaisia liinoja, kantotakin.. Tulan olen hankkinut, mutta emme ole vielä käyttäneet. Mieskin pääsee kokeilemaan kantamista ainakin Tulalla, miksei myös liinalla. Hienoa, että miestä kiinnostaa kantaminen. 


(Oheisessa kuvassa asento EI ole paras mahdollinen)

Nyt on uusi haaste asetettu itselle. Sokrut pois! 
Toivottavasti tää menee paremmin kuin tuo lankku-haaste. Miksei menisi, omasta päätöksestä se on kiinni! 
Innoittajana tässä ihana Kälyni, joka on tammikuussa tiputtanut hoikasta olemuksestaan 3 kg jättämällä sokerin ja sidukat pois. 

Viikonloppuna tuli käytyä Wazacassa ja voi pojat, kun olikin hyvää!! Suosittelen talon omaa juomaa, maustettua vettä. Otin mansikkaisena ja se oli ihanaa! Oma annos oli riittävä, palvelu nopeaa ja ruoka maukasta. Lisäksi sattui niin hyvä tuuri, että ystävänpäivän kunniaksi saimme yllätyksenä liekitettyjä mansikoita vaniljajäätelön kera. 
Suosittelen!

(Muoks. Jopa oli pienet ja huomaamattomat tekstit kuvissa. Mä vasta opettelen näitä kuvanmuokkausohjelmien käyttöä)


Viikonloppuna olivat ihanat Ystäväni käymässä Vaasassa. Meillä on tapana tavata koko poppoolla noin kaksi kertaa vuodessa. Joka kerta minulle jää ikävä näitä ihania naisia, joiden kanssa olen jakanut elämääni jo yli 20 vuoden ajan. 

Miten sinä vietit ystävänpäivää? 

Mukavaa keskiviikkoa kaikille lukijoille!