Näytetään tekstit, joissa on tunniste painonpudotus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste painonpudotus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. toukokuuta 2014

Projektia pukkaa!

Aloitin neljä viikkoa sitten Ladyline Ritzin luotsaaman Summer Slim-nettivalmennuksen, joka kestää yhteensä 10 viikkoa. 
Valmennus toimii Facebookissa suljetussa ryhmässä ja olemme saaneet erilaisia ohjelmia niin kotona kuin kuntosalillakin tehtäväksi. Myös ulkotreeni on laadittu. Ulkotreenit ovat menneet kahden viikon sykleissä eli ohjelma on muuttunut valmennuksen aikana. 
Lisäksi on ruokavaliot alle 10 kiloa pudottaville ja yli 10 kiloa pudottaville. Ruokavalioon tehtiin nyt pieniä muutoksia, sekin positiivista. 

Ryhmäläiset ovat aktiivisesti jakaneet tuntojaan ja reseptejään. Ryhmässä on mielestäni ihanan positiivinen henki ja ryhmän vetäjät vastaavat melko nopeasti kysymyksiin. Ryhmäläisiä on ympäri Suomea. Yhdet yhteistreenit täällä Vaasassa on ollut, harmillisesti itse en sinne päässyt. 

No, miten on mennyt näiden neljän ensimmäisen viikon aikana?
Mielestäni yllättävän hyvin. Ruokavalio on simppeli, sopivasti itselle vaihtoehtoja ja olen jotenkin oivaltanut, että näillä puhtailla ruoka-aineilla saa aikaan hyvää ja monipuolista ruokaa. 
Pääsiäisenä sattui pieni retkahdus, mutta siitä on toivuttu. Toisen viikon alussa nivelpsorini muistutti (ja muistuttaa edelleen) itsestään ja esimerkiksi punnertamisista ei tule mitään :(

Olen kuitenkin tehostanut lenkkeilyä (tehoa ja määrää), joten hitaasti mutta varmasti kohti pienempää minua :)

Tässäpä mittoja:
Aloitus 14.4.
Paino: 70.4 (olin jo tiputtanut ennen nettivalmennusta 3 kg, aloitin vuoden alussa)
Rinnanympärys: 103/85
Vyötärö: 83 (napa 94)
Lantio: 103
Reisi: 59 

Kuva ihan oma, otettu aloituspäivänä. 
Onko läski ikuista?

Mitat tänään:
Paino: 66.8
Ry: 100/82
Vyötärö: 80/84.5
Lantio: 99
Reisi: 58

Kuvaa tältä päivältä ei löydy, kun ei ole kuvaajaa. 

Mitäpä tähän voi sanoa?
Olen erittäin tyytyväinen tähän, yli puolet vielä edessä :) 
Se tietysti harmittaa, että nivelet mahdollistavat tällä hetkellä kävelyn, sillä kyllähän tulokset olisivat paremmat liikuntaan yhdistettynä eikä tuloksena ole löllöä. 
On ollut motivoivaa kuulla muilta, että pienenemistä on tapahtunut. Yhden vaatekoon verran olen pienentynyt ja puolitoista vuotta sitten (eli ennen viimeisintä ) ostetut farkutkin alkavat tuntumaan reiluilta, vaikka kaivelin ne vasta naftaliinista. 

Tästä on hyvä jatkaa :)





perjantai 3. tammikuuta 2014

Inspiraatiota ja senttejä.. ja vähän tavoitteitakin

Tässäpä kuva noin 5 vuoden takaa, jolloin mielestäni olin ihan hyvässä kunnossa. Tosin silloinkin haaveilin vielä 5 kilon painon tiputuksesta, ainakin yhden vaatekoon pienemmästä vaatekaapin sisällöstä. (voin tehdä johtopäätöksen, onko sitä koskaan tyytyväinen itseensä..?)


Kuvanoton aikoihin painoa oli noin 61 kg (pituus 162 cm). 
Rinnanympärys oli rintojen päältä 100 cm ja alta 80 cm. 
Vyötärö oli 76 cm ja lantio 99 cm.
Hauis oli levossa 29 cm ja pumpissa 30 cm, reisi 56 cm.
Vaatekoko oli 38.

Nyt tilanne on toinen :D 



Paino: 73 kg (no joo, synnytyksestä on 2 kk)
Käsivarsi: 32 cm
Rinnanympärys: 110 cm / 88 cm
Vyötärö: 86 cm (!!!!)
Vaatekoko: ? 40-42 ?

Ja muitapa en nyt sit ottanut. Masennuin ihan täysin mittaamisen jälkeen, mutta onneksi asialle voi tehdä itse jotain. 

Tavoitteet:
- omaksua uudelleen terveelliset elämäntavat osaksi joka päiväistä elämää
- liikkua päivittäin suunnitelman mukaisesti; maanantaisin, keskiviikkoisin, perjantaisin kotitreeni (myöhemmin kuntosali), sunnuntaisin cheerleading-treenit. Näiden lisäksi vähintään 45 min kävelylenkit päivittäin.
- kälyn häihin mennessä (kesäkuu 2014) vaatekoon pieneneminen 2 koon verran ja painon tiputus 5 kiloa. Tätä ennen välitavoitteena pääsiäiseksi yhden vaatekoon verran pienempi minä. 
- NiceRun 2014 juoksemalla läpi. 

Miltä kuulostaa? Asetanko liian korkeat vai matalat tavoitteet?