Syöpä on ruma sana

Syöpä, se koskettaa monia. Joka 3. suomalainen sairastuu syöpään. Se on aika usea. 

Kun sairastuu syöpään, koko elämä tekee voltin. Elämältä häviää pohja, elämä ei ole enää kiva seikkailu, elämä ei kannattelekaan. 

Syöpä ei ole vain sairastuneen taakka, suru tai kokemus. 

Se koskettaa perheenjäseniä, ystäviä, tuttuja, työkavereita. Puolison ystäviä, tuttuja. Lasten koulukavereita, opettajia, tarhantätejä, perhepäivähoitajia.

Sairastuessaan käy läpi monia kysymyksiä, yksi niistä on "miksi minä?". Jossain vaiheessa tulee "mitä pahaa olen tehnyt, että olen ansainnut tämän?" tai "mikä oli väärä valinta, mitä olisin voinut tehdä toisin?". Myöhemmin saattaa tulla kapina "paskat koko taudista, elän kuin viimeistä päivää".. Ja vaiheet etenevät. 

Tulee tarvittavat hoidot, hoitojen haittavaikutukset. Niistä rämmitään läpi. 

Elämä jatkuu, jossain vaiheessa syöpä ei ole päivittäin mielessä. Eikä edes viikottain tai kuukausittain. Pelko häviää, alkaa luottamaan elämään, lupaa itselle ettei valita turhasta.. Kunnes huomaa olevansa samanlainen valittaja/narisija/tyytymätön kuin ennen sairastumista. Ja hyvä niin, sillä se on merkki sisäisestä kasvusta. 

Sitten tulee kontrolli, sitä edeltävät tutkimukset. Tutkimuksissa tarkkailee hoitajien, lääkäreiden kasvoja, ilmeitä, eleitä, silmiä. Onko jotain hullusti? Onko kaikki hyvin?

Vastaanotolla sama juttu. 

Kunnes saa sulkea oven, huokaista helpotuksesta.

Elämä jatkuu. Välillä tulee oireita. Selkää jomottaa; onko syöpä levinnyt luustoon? 

Kylkeä jomottaa; onko se nyt maksassa?

Päätä huimaa; ihan varmasti päässä on tautia!

Rintakehällä on näppyjä; nyt on jo ihomuutoksia?!

Pelko käy mielessä, mutta oireiden mentyä ohi ne unohtuvat. 

Vuodet kuluvat, kaikki sujuu hyvin. Elämä jatkuu, elämä kantaa.

Jonain päivänä kuulee Ystävästä, lähiomaisesta, tuttavasta, työkaverista, opettajasta, naapurista, joka on sairastunut syöpään. 

Syöpä on taas läsnä.

Syöpä on paska.

Kuva Gustavsborgin rannalta, hetkenä jolloin syöpä ei ollut mielessä 

Yön tunteina..

Tulee funtsittua monia asioita.

Yön tunnit on pitkiä tunteja, ajatukset ehtivät laukata monessa asiassa. On eri asia, että kannattaako yöllinen pohdiskelu, ainakaan mieltä painavien asioiden suhteen. 

Viime aikoina minua on mietityttänyt oma riittämättömyyden tunne.
Mistä se kumpuaa? Miksi koen itseni arvottomaksi, turhaksi, mielenkiinnottomaksi?
Miten päästä tämän tunteen yli? 

Toinen mielessä pyörinyt asia on ollut se, kuinka vähän nykypäivänä me tiedämme lopulta toisistamme?
Tai miksi emme auta lähimmäisiämme, miksi emme tarjoa/anna  apuamme?
Tai kuinka helppo on tarjota apuaan, mutta vetäytyä saman tien vedoten mihinkin, jotta oma mukavuusalue säilyisi? Miksi avun pyytäminen ja varsinkin sen tarjoaminen on hankalaa? Huomaanko itse tarjota apua?

Parhaiten ja tiivistäen ajatuksiani kiteyttää aforismi "sen sijaan, että rakastaisit vihollisiasi, kohtele lähimmäisiäsi paremmin". Fb:n listan mukaan minulla on paljon ystäviä ja tuttuja, mutta moniko heistä tulisi minulle kahville, moniko tietää silmieni väriä..?

Kolmas (olenko pysynyt laskuissa mukana?) hetki sitten, eniten ajatuksissa pyörivä ja huolta aiheuttava ajatus, oli oma tulevaisuus.
Olin joulukuun alussa 4-v kontrollissa, rinnan ultra oli hyvä ja pääsin nauttimaan perheonnesta täysin rinnoin (onko epäkorrektia käyttää tuota ilmaisua, kun rintoja ei ole kuin yksi. tai kaksi, kun toinen on tehty vatsaröllykästä?). Lääkärin vastaanotolla sain kuulla verikokeista, joissa maksa-arvo oli koholla ja seuraavalla viikolla oli maksan ultraääni. Lääkäri epäili raskauden aiheuttamaksi, mutta kyllä kait jokainen voi kuvitella, mitä syöpäläisen ensiajatus ja pelko on?!
Monta yötä mietin, vatvoin, pohdin, surin, itkin yksikseni. Ääneen en siitä halunnut enkä voinut puhua, koska sitten asia oli todempi. Ihan pöljä eikä ollenkaan rationaalinen ajatus, logiikasta ei tietoakaan. Ainoa ihminen, jonka kanssa asiasta haluaisin puhua, ei ole lähellä.

Onneksi tämä kaikki oli ihan turhaa, kaikki oli jatkotutkimuksissa hyvin eikä syytä huoleen ole. Toistaiseksi. Jotenkin vain kaikki neljän vuoden takaiset kokemukset ja tuntemukset nousivat pintaan.

Olen niin onnellinen pienestä perheenjäsenstämme, tyttärestäni, avopuolisosta.. Ja sitten tätä onnea varjosti epätietoisuuden vuoksi syöpä, tuo paskapaskapaska tauti! Kumpa vain voisi unohtaa ja lakata murehtimasta.

Nyt tälle aamulle murehtimiset on murehdittu ja nyt on aika alkaa nauttimaan Joulusta!

Ihanaa Joulua kaikille!
Nauttikaa kiireettömyydestä, yhdessä olosta, antakaa lapsillenne ihana Joulu <3

.